Tutkimattomia ovat Jumalan suunnitelmat
Kesä mennä hurahti eikä se ollut mitenkään helppo. Parhaan kaverini, Saimi-koiran vaikeudet kipukohtauksineen jatkuivat. Sain tukea, että pystyin viemään sen röntgeniin. Mitään luustovikaa, kasvaimia tms. ei kuvauksista löytynyt, onneksi. Koirahieroja-opiskelija kävi kotona. Saimi on joskus reväyttänyt vasemman takareiden. Lihakset olivat […]
Suojaavat valheet?
Ensimmäiset pakkasyöt ovat olleet ja ensimmäiset revontulet loimunneet iltataivaalla. On tuntunut vaikealta alkaa kirjoittamaan, kun toisaalta ei ole mitään kerrottavaa ja kuitenkin olisi vaikka mitä. Jotenkin olen surumielinen, kun en saanut jatkoa määräaikaisuuteeni. Yritän uskoa, että jotain muuta olisi tiedossa, […]
Eipä tänne kummempia
On heinäkuun viimeinen päivä. Joidenkin mielestä kesä loppuu tänään. Elokuu on kuitenkin vielä viimeinen kesäkuukausista. Ensimmäinen kesä Lapissa on tähän mennessä sujunut kohtalaisesti. Jos omia, henkilökohtaisia ongelmia ja huolia ei olisi ollut, pystyisin sanomaan, että täällä olo on ollut erinomaista. […]
Siunattua viikonloppua
Huomenta! Kello on juuri ja juuri seitsemän aamulla ja me olemme Saimin kanssa jo vaaralla. Helteet vaivaavat myös Lappia, mikä on paikallisten mukaan ihme, että tätä on kestänyt jo näin kauan. Eli muistetaas kaikki ottaa iisisti ja juoda veden lisäksi […]
Juhannusvkonloppua, osa 2
Sain kunniallisesti eväät laitettua reppuun nokosten jälkeen, vähän syötyä jotain pientä ja pääsimme matkaan. Yöllä kävellessämme, mäki ei ollut tuntunut niin pahalta. -Miten musta tuntuu, etten jaksa? Ihmettelin itsekseni koiran viilettäessä flexin päässä edessäni. -Sisulla mennään, sanoin Saimille ja puuskutin […]
Juhannus vkonloppua, osa 1
Vihdoinkin tuli sen verran enemmän aikaa, että lainasin veljentytöltä teltan ja trangiakeittimen. Auton nokka kohti pohjoista ja kokeilemaan, kuinka koiran kanssa pärjäisimme teltassa. Ajatuskin hirvitti, mutta kokeiltava se olisi kuitenkin. Ei se asia selviäisi muuten. Paikaksi kohdentui Pallas. Ensimmäistä kertaa […]
Kesä
Kesä tuli tännekin! Lauantaina oli niin lämmintä, että käytiin koiran kanssa Ounasjoessa. Saimi ihmetteli aaltoja ja minä kylmää vettä. Ei, en käynyt uimassa. Läppärin hajottua, yritän opetella käyttämään nykytekniikkaa heikoin menestyksin. Kännykän ruutu on liian pieni ja kuvien siirto tabletille […]
Trough Troubled Waters
Jokainen meistä varmasti tietää sen tunteen, kun mikään ei mene putkeen. Se alkaa jostain ihan pienestä ja kasvaa lumipallon lailla. Mieleen alkaa vähitellen hiipiä epätoivoa jopa pientä masennusta ehkä jopa kiukkua. Miksi minä? Miksi näin? Miksen minä? Siinä kysymys joka […]
#Broken
Jokainen meistä tarvitsee joskus apua. Sen myöntäminen ei kuitenkaan ole helppoa. Toiset meistä ovat kolhiintuneet vähän enemmän kuin taas toiset, mutta täysin ehjää ihmistä on hirmu vaikea löytää. Meillä jokaisella on painolastina kurjat kokemuksemme ja jos emme suostu päästämään niistä […]
Lost and Found
Pari viikkoa sitten kadotin koirani. Elämäni pisimmät 20 minuuttia. Ehdin käydä tuossa ajassa läpi kokonaisen tunteiden kirjon. Olimme Islan kasvattajalla kylässä ja lähdimme viiden koiran kanssa metsään lenkille. Kaikki olivat tietysti vapaana, kuten aina. Ehdimme kävellä hetken, kun huomasin peuran! […]