Matleenan terveiset Etiopiasta Lokakuu 2018

page1image2936560

Matleenan terveisiä

ETIOPIASTA

Lokakuu 2018

Hei kaikille! Syksy on ollut jotenkin tosi kiireinen ja rukouskirjeen kirjoittaminen on jäänyt vaikka on mielessä ollutkin useasti. Tähän syksyyn kuuluu muun muassa sitä, että aloin lopukesästä seurustella norjalaisen evankelistan, Eivindin, kanssa. Kiireinen aikatauluni on siis antanut myötä tälle uudelle tilanteelle ja tehnyt sen entistä täydemmäksi. Eivind oli syysloman aikaan täällä pari viikkoa käymässä ja näki enemmän tätä minun arkea täällä ja kommuunia, missä aikaani vietän. Olen Jumalalle kiitollinen uudesta vaiheesta elämässä ja katsotaan mihin se johtaa.

Ensimmäinen neljännes kouluvuodestakin on jo takana, joten tässä nyt tiivistetysti syksyn kuulumisia. Spiritual Empahzies Week, joka on minun yksi lempitapahtumista Binghamissa, oli huippu niin kuin aina ja monet nuoret ottivat askelia lähemmäs Jumalaa. Vierailevina puhujina oli nuorisopastorina toimiva aviopari USA:sta. Fred ja Tacey ovat meidän yhden opettajan tuttavia ja tätä kautta päätyivät meille vieraiksi. Fred puhui lukiolaisille armosta eri kantilta ja Tacey yläkoululaisille Jumalan rakkaudesta. Viikko oli tiivis mutta kaiken kaikkiaan todella onnistunut.

Tässä syksyn aikana on Etiopiassa ollut taas aika paljon levottomuuksia. Pariin otteeseen koulukin oli muutaman päivän suljettuna tästä syystä. Nyt tilanne näyttää taas rauhoittuneen ja toivotaan, että rauhallinen vaihe maassa jatkuu. Uusi pääministeri on saanut aikaan monia avoimuuteen tähtääviä muutoksia maassa ja aina uudistusten keskellä myös löytyy niitä jotka eivät siitä pidä. Eri heimojen väliset erimielisyydet ja katkeruudet juontavat pitkälle menneisyyteen, eivätkä ole helposti soviteltavissa. Rukoillaan Etiopian puolesta, että maa pysyisi rauhallisena ja kehittyisi avoimempaan ja tasa-arvoisempaan suuntaan. Rukoillaan myös niiden ihmiseten puolesta, jotka menettivät omaisuuttaan ja läheisisään edellisissä levottomuuksissa.

Lauluklubit

Yksi tämän syksyn uusista jutuista on ollut koulun jälkeen tapahtuvat lukion ja yläkoulun Lauluklubit. Kysyntä laulutunneista on ollut tosi runsasta ja minulla ei mitenkään riitä aika kaikille halukkaille. Lauluklubi on yritys vastata tarpeeseen. Molemmissa ryhmissä on 8 nuorta. Tunnin alussa tehdään yhdessä ääni- ja hengitysharjoituksia koko porukalla ja sitten kaikki oppilaat saavat oman vuoronsa laulaa jotain laulua. Tällä hetkellä harjoittelemme yhdessä moniäänistä laulua joulukonserttia varten. Klubin pitäminen on ollut tosi kivaa ja tytöt (ja poika) ovat olleet innokkaasti ja rohkeasti mukana. Erityisesti iloitsen niin monelaisista äänistä mitä oppilailla on. Jumala on luonut heille kaikille juuri omanlaisen instrumentin, jota kehittää.

-1

Tuntien kuulumisia

Tänä vuonna lukiolaisista minulla on 10-luokan draamaryhmä, jotka jatkavat viime vuodelta ja 9-luokan musiikin ryhmä. Draama- oppilaiden kanssa syksyllä harjoiteltiin ja esitettiin monologit ja nyt ennen joulua on tarkoitus valmistaa katkelma näytelmästä, jonka esittävät pienryhmissä. Tämä näytelmän katkelma on viimeinen käytännön työ mitä kevään kokeisiin valmistetaan. Kevään kuukaudet keskitytään valmistautumiseen kirjallista koetta varten. 9-luokan musiikin ryhmässä on kolme oppilasta. Ryhmän kanssa työskentely on lähtenyt käyntiin tosi hyvin ja oppilaat ovat motivoituneita.

Yläkoulun draamaryhmien kanssa ollaan aloitettu näytelmien valmistelut, jotka esitetään tammikuussa. 8-luokka on nyt opiskellut näyttelemistä kanssani jo pari vuotta, ja on mukavaa nähdä kuinka heidän taitonsa ovat tänä aikana kehittyneet. Tänä vuonna he esittävät lyhennetyn version Shakespearin Mid Summernight’s Dream -näytelmästä. Näytelmäharjoitukset ovat olleet tosi hauskaa nuorten kanssa.

Yläkoulun musiikin luokkien kanssa ollaan aloitettu valmistella joulukonserttia varten, joka on jo marraskuun lopussa. 8-luokka säveltää parhaillaan joululauluja, joista paras tai parhaat kaksi sitten esitetään konsertissa.

Kuva oikealla:page2image1770240

Tiistain välituntivalvontana kierrän rinkiä koripallokentän ja Gowans Centerin ympärillä. Ajattelin että tämä vanha herra olisi kantanut minua kierroksellaan, mutta taisin olla liian painava. Kuva on oppilaan ottama.

Field Day

Ensi viikolla on taas Binghamin vuosittainen Field Day – yleisurheilutapahtuma. Koko koulu kolemeen eri ’taloon’ (ja kolmeen väriin jotka näkyvät kuvasta) jaettuna kisaa eri kenttälajeissa ja ilmassa on aina suuren tapahtuman tuntua, kun perheet saapuvat paikalle piknik-koreineen ja -huopineen. Rukoillaan että oppilaat pysyvät terveinä ja isommilta loukkaantumisilta säästytään. ’Talot’ tai joukkueet on nimetty kolmen Binghaminkin historiaan vaikuttaneen lähetystyspioneerin mukaan. Scott, Taylor and Carey. Minä kuulun Scott -joukkueesen. Toivotaan että tänä vuonna voitetaan!

Alla muutama kuva viime vuodelta.

page2image1770912page2image1770464

Rukousaiheita:

ACSI vierailu

Joulukuun ensimmäisellä viikolla meidän koulullamme vierailee henkilöstöä ACSI:sta (Association of Christian Schools International, Kristillisten koulujen järjestö). Binghamilla on sertifikaatti järjestöltä, joka auttaa koulun tunnustamista varsinkin USA:ssa ja se täytyy uusia muutaman vuoden välein. Sertifikaatti teettää paljon työtä monille koulun työntekijöiklle. Vierailun lisäksi siihen liittyy aineiston keräämistä, tuntisuunnittelua, omaa arvioita ja dokumentointia sun muuta. Rukoillaan että sertifiointi onnistuu ongelmitta.

Opettajien tarve

Binghamiin tarvittaisiin edelleen joitakin opettajia. Kaikkille tunneille on opettaja, mutta jotkut opettajat todella venyvät opettaessaan aineita, jotka eivät vastaa heidän koulutustaan. Erityinen tarve on lukion englannin opettajille.

Kannatus

Tarvitisin lisää kannattajia tälle lukuvuodelle, sillä kannatukseni ei meinaa tällä hetkellä riittää kattamaan kaikkia menoja. Kiitos kaikille jotka olette tukeneet tai tuette minua rahallisesti. Se jatkuva kiitosaihe minulle ja todiste Jumalan uskollisuudesta elämässäni.

Kiitosaiheita

  • Viime vuoden aikana pyysin rukousta, että saisin uuden tietokoneen. Jumala vastasi siihen ja uusi kone on parempi osasin edes toivoa. Kiitos Jumalalle ja kiitos rukouksista!
  • Olen todella nauttinut tämän vuoden tunneista ja opettamisesta. Tuntuu siltä että kaikki oppilaat ovat innokkaita tulemaan draama ja musiikin tunneille ja se tekee opettamisestakin mukavaa.

Kiitos rukouksistanne ja tuestanne, siunaten

Matleena

page3image2920768

 

Email: matleena@fbmission.org

Osoite: Bingham Academy, Box 4937, Addis Ababa, ETHIOPIA.

Tilinumero: FI61 2119 2100 0331 58

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *