Vihdoinkin tuli sen verran enemmän aikaa, että lainasin veljentytöltä teltan ja trangiakeittimen. Auton nokka kohti pohjoista ja kokeilemaan, kuinka koiran kanssa pärjäisimme teltassa.
Ajatuskin hirvitti, mutta kokeiltava se olisi kuitenkin. Ei se asia selviäisi muuten.
Paikaksi kohdentui Pallas.
Ensimmäistä kertaa olin menossa sinne, joten Levin turistirysän pohjoispuoli 
oli ns.sisä-Lapista uutta minullekin. Länsirajaa pitkin olen mennyt Muonion ja Kautokeinon kautta jäämerelle monen monituista kertaa.
Matkalla näkyi poroja, matkailuautoja, pyöräretkeilijöitä ja japanilaisia.
Naureskelin pyöräilijöiden varusteita, verraten niitä omiini. Minulla oli henkilöauto täynnä rojua ja rompetta, näillä pitkänmatkan pyöräilijöillä ei oikeastaan mitään. Juu, osa heistä käyttää hotellien palveluita tavaroiden siirtämisiin, mutta silti huvitti.
Pallaksen kupeessa on P-paikka, jonne olin ajatellut teltan pystyttää auton viereen. Auton takakontti saisi toimia varastona.
Pääsimme muutaman pysähdyksen ja tunnin jälkeen paikalle.
Voi, mikä pettymys! Kenttä oli asfalttia eikä kunnollista telttanurkkaa missään. 
Mihin ihmeeseen laittaisin kulmakepit, että teltta ei vaihtaisi paikkaa tuulessa? Puitakaan ei ollut tarpeeksi lähellä, että saisin sen edes naruilla kiinni niihin.
Hetken pettymyksen vallassa, näin kasan käytettyjä tukkeja. Niihin saisin narulla teltan kiinni. Jes! Kiitos, Isä, ratkaisusta!
Lopulta sain leirini pystytettyä.
Vihreän pressun alla oli pieni teltta,jonka luulin olleen isompi.
Makuualustana toimisi vanha petauspatja, jonka päälle asetin villaviltin eristykseksi kylmää vastaan, makuupussin alle.
Nälkä tuntui, joten oli aika avata 
Maritan katukeittiö.
Saimi-koiralle oli varattuna kongi (Kongi=muovinen pallero, jonne voi laittaa esim.lihaa ja koira kannattaa 
joutuu nuolemaan sen sieltä. Hyvää ajankulua koiralle.)
Kello tikitteli melkein yhtätoista yöllä, kun kävelimme tutkimaan ympäristöä.
Olo oli kuin päivällä, vaikka väsytti työpäivän ja ajomatkan jälkeen.
Sitten pitäisi saada koira telttaan….
Eikä se ollut helppoa. Saimi oli sitä mieltä, että kiva mesta, mutta nyt autoon ja kotio nukkumaan.
Hetkellisen taistelun jälkeen sain koiran telttaan. Seuraava vaihe olikin rauhoitella sitä.
Lopulta koira rauhoittui makaamaan, mutta minua ei enää väsyttänytkään.
Kello tikitteli reilusti yli puolen yön, kun olin nukahtanut. 
Aamulla noin klo 5 heräsin. Alusta oli kova, asento huono ja levoton koira pyöriskeli pienessä teltassa.
Ylös, ulos ja aamupalan tekoon.
Käytin ensimmäistä kertaa trangiakeitintä ( toivottavasti ei tämän reissun jälkeen tarvitse enää käyttää! En tykännyt.).
Aamupalan aikana poro ilmestyi asfalttiaukealle.
Saimi alkoi haukkumaan kumman näköistä otusta ja haisteli ilmaa. Omituisen hajuinenkin tuo iso ”koira”.
Että hyvää huomenta vain matka-autoilijat aukealla!
Kun aamukin oli ollut tapahtumarikas tajusin, että en jaksaisi tunturissa, jos en saisi vielä huilittua.
Huokaisin, koska sehän tarkoitti sitä, että pitääkseni koiran hiljaa, se pitäisi saada takaisin telttaan.
Voi Isä, onpahan reissu!