Jokainen meistä tarvitsee joskus apua. Sen myöntäminen ei kuitenkaan ole helppoa. Toiset meistä ovat kolhiintuneet vähän enemmän kuin taas toiset, mutta täysin ehjää ihmistä on hirmu vaikea löytää. Meillä jokaisella on painolastina kurjat kokemuksemme ja jos emme suostu päästämään niistä irti, tekevät ne elämästämme melkoisen raskasta.
Olin pitkään tiedostanut että joudun jossain välissä kohtaamaan ne asiat, jotka olivat minua rikkoneet. En kuitenkaan halunnut tehdä sitä. Hautasin niitä aina vaan syvemmälle. Kunnes vähän aikaa sitten tulin siihen pisteeseen, että minun oli haettava apua. Hakeuduin terapiaan.
Olenko sitten hullu, kun tarvitsen terapiaa? Hullu voin olla monella tapaa, mutta sen tähden että tarvitsen terapiaa niin en. Tajusin viimein tarvitsevani apua, kun vuodatin sen kaiken pahan vieraalle ihmiselle yhdeltä istumalta! Se kaikki vaan purkautui ulos. Hän ehdotti minulle terapiaa.
Nyt olen käynyt kolme kertaa ja matkani on vasta alussa. Oivalsin, että minulla on ollut todella pitkään pahaolla. Elämässäni on kaikki paremmin kuin hyvin, mutta minulla ei ollut. Yritin väkisin unohtaa kaikki ne kurjat asiat, mutta sitkeästi ne aina nousivat pintaan varsinkin silloin kun olin todella onnellinen, kuin pilatakseen sen hyvän mitä minulla on.
”Minä selvisin!” Se on asia jota hoen itselleni kun ne asiat nousevat pintaan. Se otti koville, mutta minä selvisin. Olen tässä. En vain hengissä vaan myös elossa. Minut yritettiin nujertaa, mutta olin vahvempi. Selvisin työpaikkakiusaamisesta, seksuaalisesta häirinnästä, parhaan ystävän kuolemasta, työttömyydestä, vaikeasta parisuhteesta ja pahoinpitelystä. Sain tilalle hyvän työpaikan, ihanan aviomiehen ja koiran.
Halusin mennä terapiaan käsittelemään kiukkuni ja vihani, jottei menneisyys enää hallitisisi minua. Vieläkin reagoin joihinkin asioihin haavojeni kautta enkä aina ole helpoin kumppani. Mutta minä yritän antaa anteeksi ja päästää irti. En halua että pahoinpitelijäni voi enää pilata yhtään päivää minulta. En halua elää pelossa. En vihassa enkä varsinkaan katkeroitua.
Kuulin, että kun ihminen kohtaa esimerkiksi karhun metsässä, niin hänen kroppansa menee puolustustilaan ja kaikki muut elintoiminnot hidastuvat paitsi ne, joita tarvitaan puolustautumiseen tai pakenemiseen. Minut pahoinpideltiin miltein kaksi vuotta sitten ja minusta tuntuu että siitä lähtien olen ollut puolustustilassa. Nyt on siis jo korkea aika ottaa oma elämä takaisin. Kieltäydyn olemasta uhri. Minä selvisin. Voin olla ylpeä itsestäni, sillä selvisin siitä kaikesta ja olen päässyt näin pitkälle.
Parasta mitä ihminen voi tehdä, kun on kokenut kriisin tai vääryyttä on antaa anteeksi. Antamalla anteeksi vapauttaa itsensä ja sen toisen. Ei ole meidän tehtävämme tuomita. Jäämällä siihen vihaan roikkumaan pilaa ennen kaikkea oman elämänsä. Mikään ei ole niin pahaksi ihmiselle kuin viha ja katkeruus. Se pilaa tulevaisuudenkin. Tiedän, että anteeksi antaminen on ihan älyttömnä vaikeaa ja saattaa jopa tuntua todella epäreilulta edes vaatia seillaista. Meidän ei kuitenkaan tarvitse pystyä siihen yksin ja meidän on luotettava siihen, että se on vain ja ainoastaan meidän parhaaksemme. Jos sinullakin on asioita, joista haluaisit päästää irti, niin voit yksinkertaisesti rukoilla, että haluan antaa anteeksi, mutta et osaa etkä tiedä miten. Kun otamme ensimmäisen askeleen oikeaan suuntaan, niin Jumala auttaa meitä antamaan anteeksi. Hän vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä.
Ja ennen kaikkea, on ihan okei myöntää tarvitsevansa apua. Se ei tee sinusta heikkoa, vaan vahvan. Jokainen meistä tarvitsee apua tavalla tai toisella jossain vaiheessa elämäänsä. Kurjempaa on jäädä omien loukattujen tunteidensa vangiksi.
”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.” Ps. 50:15