Matleenan terveisiä Etiopiasta 18 Toukokuuta 2018

Matleenan terveisiä
ETIOPIASTA

18 Toukokuu 2018

Kouluvuosi alkaa olla lopuillaan ja ollaan siirtymässä taas sadekauteen. Viimeisen parin viikon aikana keli on ollut todella kesäinen ja oikeastaan jopa kuuma mitä Addiksessa on todella harvoin. Nyt kuitenkin edessä on sateinen viikko ja sadekausi näyttää olevan tulossa ajallaan. Loppukevät on koulumaailmassa kiireistä ja viimeiset viikot menevät vauhdilla. On arvosanoja, kokeita ja kirjallisia kommentteja ja sitten on siihen päälle loppujuhlia, valmistumisjuhlaa ja hyvästejä. Lennän Suomeen kesäkuun 16. päivä ja siihen asti mennään varmasti täydellä tohinalla. Vuosi on ollut täynnä pitkiä päiviä ja loppumatonta listaa tehtävistä töistä, mutta läpi on tultu ja loppu häämöttää.

Meillä on ollut harjoittelijana jo parin viikon ajan Kanadalainen Abigail, joka asuu meillä minun ja Robynin kanssa. Hän on ollut iso apu minulle varsinkin draamatunneilla ja auttaa myös yläkoulun näytelmien estysten kanssa. Abigail aikoinaan on ollut Etiopiassa perheensä kanssa lähetystyössä ja käynyt Binghamia toisen ja kolmannen luokan. Nyt hän on täällä etsimässä Jumalan suunnitelmaa omalle kohdalleen

.

Lukion Banquet

Lukion banquet – eli iltajuhla – oli tänäkin vuonna menestys. Teemana oli Ranska ja vanhemmista ja opettajista koostunut koristeluryhmä teki aivan mahtavaa työtä ja liikuntasaliin tullessa todella tuntui kuin olisi astunut suoraan Ranskaan. Minä verestelin pantomiimitaitojani ja sonnustauduin miimiksi yhden toisen opettajan kanssa ja olipa kivaa. Yllä ja alla kuvaloistoa!

 

 

 

 

 

 

Lukion Ylistysryhmä

Yksi tämän kevään ilonaiheista minulle on ollut se miten lukion ylistysryhmän oppilaat rohkaistuivat johtamaan ylistystä. Kevään aikana useampikin oppilas otti vuoron ja viimeisten kouluviikkojen aikana minua ei tarvittu siinä ollenkaan. Yksi rohkaistuneista on bändin pianisti poika, jonka perhe saapui Binghamiin vasta viime syksynä. Isänsä oli juuri samassa Chapelissa puhumassa, missä poika johti ylistystä. Hän oli soundchekin aikana kuunnellu, että joku poikaa laulaa porukassa ja miettinyt, että kukahan se mahtaa olla. Musikaalinen poika ei ollut kotona suostunut laulamaan äänenmurroksen jälkeen ja isä ei tunnistanut poikansa ääntä. Oli kiva yllätys hänelle olla paikalla ja puhumassa juuri samana päivänä. Rukoukseni ja toiveeni on, että tulevaisuudessa oppilaat löytäisivät paikan missä palvella lahjoillaan koulusta lähdettyään. Kolme ylistysbändin oppilaista valmistuu tänä keväänä, joten ensi syksynä toivottavasti saan uusia oppilaita mukaan.

Tuntien kuulumisia

Kymppiluokan äänitykset menivät lopulta hyvin huolimatta monista teknisistä ongelmista huolimatta ja kaikki saatiin valmiiksi aikataulussa. Jännitystä prosessiin toi myös se että toinen laulajista oli flunssassa äänitysten viikolla ja menetti äänensä pariksi päiväksi. Onneksi ääni toipui nopeasti parin päivän äänilevolla ja loput äänityksistä saatin tehtyä kunnialla. Nyt oppilailla on vielä edessä kuuntelukoe parin viikon kuluttua, joka on heidän viimeinen kokeensa tälle keväälle. Yläkoulun musiikintunnilla tänä keväänä ollaan sävelletty. Seiskat tekivät omia räppejä ja kasit sävelsivät poppi-biisejä. Sävellykset esitettiin pari viikkoa sitten ja nyt jäljellä on enää pari musiikin tuntia ennen kesälomaa.

Yhdeksännen luokan draama-luokka esitti tekemänsä näytelmä jot muutama viikko sitten ja ne menivät todella hyvin. Näytelmät esitettiin ja videoitiin pariin kertaan. Koulumme toteuttaa Cambridge -opintosuunnitelmaa, jonne kaikki lukion loppukokeet lähetetään arvioitavaksi. Prosessi muistuttaa tarkan valvontaprosessin ja arvioinnin kannalta ylioppilaskirjoituksia sillä erotuksella että kokeita tehdään useammin. Ulkoisesti arvioituja kokeita tehdään 10-, 11- ja 12- luokan keväällä. Nyt esitetyt ja kuvatut näytelmät ovat osa ensi opiskelijoiden ensi vuoden kokeen käytännön osuutta, josta loput kaksi tehdään ryhmän kanssa ensi syksyn aikana. Koko paketti sitten lähetetään ensi keväänä Englantiin arvioitavaksi. Kurssiin liittyy myös kirjoituskoe jonka aineisto saapuu ensi tammikuussa.

Nyt kun suurin stressi lukion suorituksista ja kursseista alkaa on onneksi tehty voin keskittyä  yläkoulun näytelmiin, jotka esitetään touko-kesäkuun vaihteessa. Näytelmien suunnittelu ja harjoittelu on sujunut aikataulussa ja kohta näytelmät alkavat olla valmiita esitettäväksi.

Etiopian uusi pääministeri Abiy Ahmed

Vaikka hätätila on silti voimassa mellakat ja levottomuudet ovat laantuneet uuden pääministerin valinnan jälkeen. Pääministeri on ensimmäinen Oromo kansanryhmää edustava pääministeri, jonka tyytymättömyys Etiopian vallanjakoon on ollut yksi suurimmista levottomuuksia lietsovia syistä. Taustaltaan hän on myös eri uskontoja edustavasta kodista, mikä on varmasti helpottava tekijä kun hän johtaa tätä etnisesti ja uskonnollisesti moninaista kansaa. Rukoillaan pääministerin ja johdon puolesta, jotta heillä olisi viisautta johtaa tätä maata niin että se edistää rauhaa ja tasapainoa.

Rukousaiheita:

Kesäloma Suomessa

Kesäloma Suomessa on jo lähellä. Erityisesti odotan lepoa ja hiljaisuutta mikä tuntuu luksukselta tämän kaupungin kiireen keskellä. Toivon että minulla on myös aikaa viettää perheen ja ympäri Suomea asuvien ystävien ja tukijoiden kanssa.

 Ensi kouluvuosi

Olen palaamassa Binghamiin taas ensi vuodeksi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että työnkuvani on kokolailla sama kuin tänä vuonna ja toivottavasti se on helpottava tekijä suunnittelun kannalta. Toista musiikinopettajaa ei edelleenkään ole tiedossa, mutta meille on tulossa kaksi opettajaa, jotka mahdollisesti voisivat opettaa osan ala-asteen musiikin tunneista. Jumala on aina uskollisesti pitänyt huolta taloudestani ja uskon että tekee sen myös tulevaisuudessa. Tukirenkaastani on kuitenkin jäänyt pois joitain kannattajia tämän talven aikana ja tarvitsisin lisää kannatusta ensivuodelle.

Kiitosaiheita

  • Tulipalon tuhoama 5-luokka on nyt korjattu ja luokka otetaan todenteolla käyttöön ensisyksynä. Myös tilaa missä opetan draamaa on korjattu ja ehostettu tässä kevään aikana. Nyt tila on paljon käytännöllisempi ja voimme ehkä tehdä osan esityksistä siellä.
  • Jumala on ollut uskollinen lähettäessään Binghamiin opettajia ensivuodelle. Vielä tarvitsisimme englanninopettajia, mutta tiedossa on jo pari mahdollista hakiaa. Rukoillaan että pätevä opettaja löytyy ja oppilaat saavat tarvitsemansa tuen oppiaineissa.

Kiitos rukouksistanne ja tuestanne,

siunaten

                    Matleena

Email: matleena@fbmission.org

Osoite: Bingham Academy, Box 4937,

Addis Ababa, ETHIOPIA.

Tilinumero: FI61 2119 2100 0331 58

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *