Viralliseksi kirjeenvaihtajaksi

Paljon on kulunut aikaa siitä, kun edellinen kirjoitukseni on kirjoitettu.
Olen sen jälkeen palannut takaisin Päijät-Hämeeseen ja ollut siellä hieman eksyksissä, kun ei ole ollut työtä,
mietteliäänä, että missä on minun tulevaisuuteni.
Paljon on tapahtunut sen jälkeen.
Etsin tuloksetta asuntoa Rovaniemeltä. Kaikki olivat liian kalliita minun tuloihini nähden.
Se asunto, jota Rovaniemellä ollessani olin käynyt katsomassa, oli vuokrattu jollekin toiselle.
Harmitti. Asunto olisi ollut hinnaltaan hyvä ja siinä oli ihana erkkeriosa keittiössä.
Aloin jo pakata haavettani asua Pohjoisessa.

Lähdin äitini avuksi pienimmän sisarustenlapsen vahdiksi, kun veljeni vaimoineen olivat matkalla.
Koira autossa ajelin kohti Pohjanmaata auringon paistaessa lakeuksien hangilla, kun puhelin soi.
Siinä minä olin jo aivan muita ajatuksia ajattelemassa, kun katsomaani asuntoa tarjottiin sittenkin!
Loppumatkaa ajelin hämmennyksissä.
En kuitenkaan ollut vielä lupautunut ottamaan asuntoa vuokralle.

Nyt olen täällä.
Työpöytäni on vielä pahvilaatikoiden peittämä, joten vanha, viimeisiään vetelevä läppärini on keittiön pöydällä.
Katselen erkkerin ikkunoista katolta tiputettua lumimäärää takapihalla.
Saimi-koira syö puruluutaan olkkarin matolla.
Aamu on muuttumassa hiljakseen hämäryydestä valoksi ja hellan päällä palaa kynttilä.

Ensimmäinen työhaastattelukin on käyty. Pieleen meni. Tuskin saan paikkaa, enkä ole aivan varma haluaisinkokaan sitä, vaikka se olisi täysin koulutustani vastaava. Ei minua silti harmita. Kokemus oli hyvä ja tarpeellinen.
Kun en ole päässyt vuosien varrella työskentelemään täysin koulutusta vastaavissa töissä, asioita on unohtunut. Huomasin ikäväkseni, että en ehkä olekaan kaikilta osin niin osaava, mitä luulin.
Kohtalotovereita on paljon.
Harva on nykyään niin onnellinen, että saa tehdä täysin sitä työtä, mihin on koulutuksen saanut.
Niin on vuosien mittaan minullekin käynyt. On pitänyt ottaa vastaan ns. jotain sinne päin, ja osa tieto-taidosta on käyttämättömänä unohtunut.
Oloni on silti toiveikkaampi kuin aikoihin.
Olin jo yhteydessä sinne, missä olin sen 7 viikkoa töissä. Olen vahvoilla pääsemään takaisin sinne, kunhan heillä vain ylemmät tahot pääkaupungissa antavat luvan palkata lisää työvoimaa.

Saimi-koiralle tänne muutto oli shokki. Olen ehtinyt jo hieman huolestua koirani voinnista.
Ehkä sillä menee vain hieman pitempään tottua kuin mitä luulin.
Ystävät ja tuttavat kyselevät hyvää tarkoittavasti, että olemmeko jo kotiutuneet. Vastaan heille, että
kysykää tuota muutaman kuukauden päästä, kun olemme ensin edes tajunneet, missä olemme.

Huomaan, että en niinkään ikävöi Lahtea tai Päijät-Hämettä. Kaipaan ihmisiä sieltä.
En voi samalla tavalla jakaa kokemuksiani kuin aiemmin. Haluaisin jakaa tämän ilon jonkun kanssa. Mennä heidän kanssaan kävelemään vaarojen rinnettä ylös, kavuta näköalatorniin ja nauttia hiljaa näkymistä.
Sen sijaan kiipesin läheisen vaaran laelle koiran kanssa, menin torniin ja kauhukseni huomasin koirankin kiivenneen sinne jyrkkiä rappusia pitkin.
Siellä me olimme kahden, minä ja Saimi.
Katselimme hiljaa näkymiä. Lumisia puita, kauempana siintäviä toisia vaaroja lumipeitteissään kylpemässä kirkkaassa auringonpaisteessa.
Sekä koira että minä pääsimme turvallisesti alas tornista, mutta vaaralta emme olisi kumpikaan malttaneet lähteä.

Vielä en ole ostanut edellisessä kirjoituksessani mainitsemaani paksumpaa pipoa, mutta untuvatakki oli pakko hankkia.
Olen myös nähnyt sen ihmeen, että porokoirani nostelee tassujaan kylmästä! Pakkasta oli tuolloin 25 – 30 astetta, heh. Ehdin jo hetken säikähtää, että toinen on satuttanut tassunsa.

Kauhun sekaisella jännityksellä odotan sitä hetkeä, kun Saimi kohtaa ensimmäisen poron.
En yhtään tiedä, miten se reagoi.
Toivon ja rukoilen vain sitä, että se on tuolloin hihnassa ja hihna tukevasti kädessäni…

Tajuntani ei ole oikein pysynyt mukana muutoksessa. Kotona ollessani, no, olen kuin kotonani, mutta esimerkiksi kauppaan lähtiessäni huomaan ajattelevani, että: ”oho, mä olenkin täällä, Rovaniemellä”,
ja hymyilen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *